sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Kokoomuksen hallituksessa olon aikana tehdyt veronkorotukset viimeisten vuosien aikana

Stubb 5.4.2016
– Hallituksen talouslinja pitää, sitoudumme velkaantuneisuuden taittamiseen, eikä veroaste nouse, listaa Stubb.

Kokoomuksen hallituksessa olon aikana tehdyt veronkorotukset viimeisten vuosien aikana:
1. Inflaatiotarkistusten tekemättä jättäminen 2013 ja 2014
2. Solidaarisuusvero yli 100 000 euron ansiotuloille
3. Yle-vero 2013
4. Keskimääräinen kunnallisvero kiristys min 0,1 prosenttiyksikköä 2013
5. Kaikkien arvonlisäverokantojen sekä vakuutusmaksuveron korotus yhdellä (=kahdella) prosenttiyksiköllä 2013
6. Asunto-osakkeiden ja kiinteistöyhtiöiden osakkeiden varainsiirtoveron verokanta 1,6 %:sta 2 %:iin v. 2013.
7. Kiinteistöyhtiöiden velkaosuus lisätään varainsiirtoveron veropohjaan eli varainsiirtoveron kiristys 2013
8. Liikennepolttoaineverojen korotukset 2012 ja 2014
9. Jäteveron korotus 2013 sekä
10. Turpeen veron korotus 2013 ja 2015
11. Makeis- ja virvoitusjuomaveron pohjan laajennus ja korotukset 2011–2012
12. Alkoholi- ja tupakkaverotuksen kiristys 2012
13. Eräiden palveluiden alennetun ALV-kokeilun päättyminen, eli ALV:n kiristäminen
14. Auto- ja ajoneuvoverotuksen korotukset 2012–2013
15. Pankkivero 2013
16. Windfall-vero 2014
17. Kotitalousvähennyksen tason alentaminen
18. Lukuisia välillisten verojen korotuksia, mm. lähes kaikkien virkakyöstimaksujen korotukset 2013
19. Energiamääräysten, ajolupien, metsästyslupien, aselupien, nuohousmaksujen jne jne korotukset 2013
20. Rikkiveron voimaansaattaminen (aiheuttaa teollisuudelle kustannuksia välittömästi) 2015
21. Eläketulon lisävero
22. Sähköveron nosto
23. Pääomaverojen tuplakorotus
24. Vakuutusmaksuveron korotus
25. Arvonlisäpohjan laajennukset, mm. omaishoito
26. Sairausvakuutuskorvausten alentaminen
27. Kaukolämmön (käytännössä pakollinen kaava-alueilla) jatkuva nousu
28. Ulkomaisten nettiostosten rajoittaminen
29. Km-korvausten vähennysoikeuden rajoitukset
30. Kuntien tuloverotuksen kiristykset valtionosuuksia leikkaamalla 2014
31. Kiinteistöverotuksen yleinen kiristys
32. Kiinteistöverojen kiristys 5-10 % kiinteistöjen arvopohjan laskentatavan muutoksilla
33. Makeis- ja virvoitusjuomaveron korotukset 2014
34. Alkoholi- ja tupakkaverotuksen kiristys 2014
35. Polttoaineveron korotus 2014
36. Sähköveron kiristys 2014
37. Perintöveron korotus 2013
38. Lahjaveron korotus 2013
39. Lukuisat viranomaismaksujen kiristykset vv. 2014-15.
40. Maahantuonnin rajoitukset vuonna 2014.
41. Talkootyön verotuskyttäys alkaen 2014.
42. Rakennustyön valvonnan lisääminen: eli jokaisen rakennuksella työskentelevän veronumeron aiheuttamien viranomaisvalvonnan maksujen kiristykset 2014
43. Pullonpalautustulojen verotus http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/pullonpalautus-verotoimistoon-kertoo-isommasta-tyytymattomyydesta
44. Kunnallisverojen kiristys keskimäärin 0,2 % vuoden 2014 alusta
45. Tulevat kunnallisveron kiristykset vuoden 2015 alusta.
46. Ajoneuvoveron lisäkiristykset vuoden 2015 alusta.
47. Makeisveron lisäkiristykset vuoden 2015 alusta.
48. Sähköveron lisäkiristykset vuoden 2015 alusta.
49. Polttoaineveron lisäkiristykset vuoden 2015 alusta.
50. Pääomaveron lisäkiristys vuoden 2015 alusta.
51. Lahja- ja perintöverotuksen korotukset vuoden 2015 alusta.
52. Solidaarisuusveron kiristys vuoden 2015 alusta.
53. Jäteveron korotus vuoden 2015 alusta.
54. Asuntolainan verovähennysoikeuden osittainen poistaminen 2015.
55. Kaasupullovero 1.6. 2015.
56. Kalastusveron korotus 40 %:lla 2016.
57. Yksityisen kopioinnin hyvitysmaksun muuttaminen budjettirahoitteiseksi v.2015.
58. Tupakkaveron korotus v.2016 alusta. Tupakkaveroa korotetaan neljään otteeseen vuosina 2016-2017, yhteensä 135 miljoonalla eurolla.
59. Ajoneuvoveron kiristykset v.2016. Ajoneuvoveroa korotetaan 100 miljoonalla eurolla, mikä tarkoittaa 36,50 euron korotusta vuosittaiseen maksuun. Korotus toteutuu täysimääräisenä vasta vuonna 2017 veron laskutusjaksojen johdosta.
60. Asuntolainan korkovähennyksen pienentäminen 10 %-yks./vuosi v.2016-2019
61. Kiinteistöveroprosentin ala-ja ylärajoja korotetaan
62. Energiaveroja korotetaan v.2016 alusta. Lämmityspolttoaineiden verotusta korotetaan 75 miljoonalla eurolla.
63. Yleisradioveron korotus v.2106 alusta.
64. Pääomatuloverotuksen ylempää verokantaa korotetaan 33 prosentista 34 prosenttiin v.2016.
65. Solidaarisuusveron, eli valtion tuloveroasteikon korkeimman portaan, alarajaa alennetaan 90 000 eurosta 72 300 euroon vuosille 2016 ja 2017.
66. Työntekijän keskimääräistä työeläkemaksua korotetaan 1,20 prosenttiyksiköllä 2017-2020.
67. Työntekijän keskimääräinen työttömyysvakuutusmaksu nousee 0,95 %-yks. 2017-2018.
68. Nostetaan SOTE-palvelujen asiakasmaksuja ja kiinteistöveroja v.2016 130 miljoonalla
69. Erilaisten tukien ja etujen indeksejä leikataan aiemman jäädytyksen lisäksi 195 miljoonaa v.2016
70. Sairauspäivärahasta leikataan 22 miljoonaa v.2016 muuttamalla ylempiä tulorajoja
71. Makeisverosta menetetyt tulot korvataan nostamalla polttoaineveroa v.2016

maanantai 21. maaliskuuta 2016

Orklan kulttuurimarxistiset Felix-mainokset, boikottiin kaikki Orklan brändit

Felix-mainosten kulttuurimarxistinen aivopesu


Jos et pidä suomalaisten kulttuurimarxistisesta aivopesusta niin olet varmaan ärsyyntynyt viime aikaisista Felix-mainoksista.

Lyhyesti kulttuurimarxismi on 'todellisuuden' tai ihmisten mielikuvien muokkaamista. Mainoksissa ja mediassa tämä tapahtuu esim. sellaisten stereotyyppien esittämisenä normina, mitkä eivät ole normi tai haitallinen normi esitettynä ihannoitavana olotilana.

Felix Josephine - uussuomalainen


Felix mainos "Felix tuntee suomalaisten maun: Josephine" on saanut suuren määrän suomalaisia ärsyyntymään. Jokainen voi itse määritellä miksi itse siitä ärsyyntyi.


Felix Josephine https://www.youtube.com/watch?v=catciPf-X8A

Mainoksen kulttuurimarxistinen viesti on: tämä on uusi normisuomalainen (ps. ei ole). Koko Euroopan laajuinen kansanvaihto on menossa ja se pitäisi niellä vastustelematta koska vaihtoehtoa ei ole.


Felix Catja - äiti & lapsi -perhe



Toinen Felix mainos "Felix tuntee suomalaisten maun: Catja" on jäänyt vähemmälle huomiolle mutta siinä on yhtä lailla piiloviesti.

Rubikin kuutiota kaiken aikaa vääntelevä kaunis jumppaope, joka kertoo perheensä olevan hän ja lapsi.

Mainoksen kulttuurimarxistinen viesti on: itsenäiset naiset eivät kaipaa perheeseen miestä (ps. ydinperheen vastaisen asetelman nostaminen jalustalle on kulttuurimarxismia puhtaimmillaan, 'miehiä ei tarvita perheessä').


Felix Catja https://www.youtube.com/watch?v=5qfRWm_MWEc



Felix ja Orkla-yhtiöt tuotemerkit


Felix on Orkla yhtiön tuotemerkki. Näyttää todellakin siltä ettei Orkla tunne suomalaisten makua yhtään toisin kuin mainoksessa väittää. 



Aivopesemättömiä suomalaisia ei kiinnosta yhtään kulttuurimarxistisen monikulttuurisuuspropagandan pakkosyöttö.


Kun mainoksesta huomautettiin Orklalle Twitterissä niin heidän kommenttinsa oli 'Ei haittaa meitä!'.



Jos Orkla ei kuuntele puhetta niin sitten ainoa keino vaikuttaa yritysten toimintaan on vaikuttaa niiden lompakkoon.

Orkla on ruotsalaistaustainen yritys jolla on jonkin verran yli 10 yleistä tuotemerkkiä. Orklan tuotemerkit


Jokainen voi itse miettiä aikooko jatkossa hankkia tämän yrityksen tuotteita. Jos hankit niin edistät heidän suomalaisuuden vastaista mainontaa ja toimintaa.


Korvikkeita heidän tuotteilleen on helppo löytää.

Jos esim. haet korviketta ketsupille niin Lidl:n ketsuppi voitti HS:n testin. Vakiotuote mm. meidän perheessä.



Mielipiteeni Felix-mainoksista ei taida olla aivan uniikki koska pienellä haulla keskustelupalstoilta löytyi paljon ihmisiä, jotka olivat kirjoittaneet aivan samasta asiasta:


"Ensimmäinen somali joka tykkää "suomalaisesta" mausta, loistavan huonosti käsikirjoitettu mainos. Jossu lähtee eräkämpästä, tarpoo Hyvinkäällä omakotitalojen välissä ja päätyy Stadiin Tokoinrantaan ongelle :D

"Kyllä on äärettömän provokatiivinen mainos josta ei edes selviä mitä mainostetaan. Erittäin tummaihoinen nainen menee heittelemään virveliä ja puhuu pilkkimisestä ja maaseudusta. Tää pakkomokutuksen ja suvaitsevaisuuden väkisin sullominen joka tuuttiin alkaa todellakin ärsyttämään, kyllä sahasi omaan oksaan maanpetturi Felix tällä mainokselle ja tulee sen kyllä huomaamaan."

"Tulee pyörittyä hakaniemen rannassa kalastamassa enkä ikinä ole kyseistä naikkosta nähnyt muiden "ammattilaisten" seurassa. Olen 100% varma videon perusteella ettei tuo mitään kalastusta harrasta."


"Neekeri mainoksessa -> tuote jää hyllyyn... hyvää yötä Felix"

"Mainos vaan on aivan uskomatonta paskaa."

"Mainos vaan huutaa sellasta mamumyönteistä provokaatiota, ihan kun ois pelkästään sitä varten tehty."


Hyvää yötä Felix ja Orkla

Laita linkki jakoon.