torstai 24. syyskuuta 2015

Salwanin pako Euroopan läpi (MTV3 & Ilta-Sanomat vs. mitä oikeasti tapahtui)

MTV ja Ilta-Sanomat ovat esitelleet meille uuden turvapaikanhakijan, jonka tarinaa on seurattu suurella mielenkiinnolla. Toimittajat ovat tekaisseet artikkeleita joihin ei vahingossakaan ole kaivettu mitään tietoja pintaa syvemmältä. Sehän voisi vaikka pilata koko jutun.

Toimittamisen idea on nimittäin se, että pengotaan jutun taustat juuriaan myöten eikä vain syötetä omaa maailmankuvaa ja mielipiteitä lukijoille.

Huom.: [ ] merkkien välissä on omat tarkennukset ja kommentit muiden teksteihin.

Salwan Albaroden matka turvapaikanhakijaksi Suomeen


Ilta-Sanomat esitteli miehen tuoreeltaan 3.9.2015 kun hän oli saapunut Turkuun.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1441240289905.html

Julkaistu: 3.9.2015 [torstai]
IRAKISTA paennut Salwan, 25, on viettänyt edellisyön teltassa. Hän istuu vuoteen laidalla ja on tyytyväisen oloinen.

– Tämä on okei, ei ongelmia. Olen nukkunut kaduillakin, hän sanoo.

Teltan lämpö tuntuu Salwanista kotoisalta, kun ulkona on alle viisitoista astetta. Ja se, että ylipäätään on turvassa, antaa aihetta varovaiseen hymyyn. Salwan saapui Suomeen tiistaina [1.9.2015] Haaparannan kautta. Irakista hän on lähtenyt kuukausi sitten [eli muka 3.8.2015].

Matkareitti kulki Kreikan, Makedonian ja Serbian kautta. Sen jälkeen Salwan ei tiedä mitä kautta matka eteni, sillä hän oli kuuden muun ihmisen kanssa kolme päivää suljetussa pakettiauton tavaratilassa, jossa ei ollut ikkunoita.

Ulos pääsi lyhyillä pysähdyksillä ainoastaan syömään ja tarpeilleen. Matka päättyi Haaparantaan, josta Salwan tuli Turkuun.

Matka kaikkinensa maksoi 7 000 euroa. Hurja summa, mutta Salwania ei kaduta.

– Se on vähän hengestäni, hän toteaa.

Vaihtoehtona oli todennäköinen kuolema kotimaassa. Salwan pelkää Isistä, joka hänen mukaansa tappaa ihmisiä silmittömästi pelkästään, jos nämä kieltäytyvät liittymästä järjestön riveihin.



Myös MTV3 on tehnyt Salwanista juttuja

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/irakilaismies-mtv-uutisille-turvapaikanhakijoista-osa-tulee-suomeen-juhlimaan/5323938

22.9.2015

MTV on seurannut Suomesta turvapaikkaa hakevan Salwanin taivalta syyskuun alusta asti.

[Mitä jos seurattaisiin Salwanin matkaa elokuusta lähtien?]

Valheita vapauden vuoksi

MTV Uutiset on seurannut Irakista tulleen 25-vuotiaan Salwanin elämää turvapaikanhakijana Suomessa.

Albarode on tällä hetkellä sijoitettuna Laitilan vastaanottokeskukseen.

Albaroden mukaan eteläinen Irak on pääosin turvallista aluetta.

Albarode muistuttaa, että eteläinen Irak ei ole kuitenkaan kaikille turvallista aluetta, koska uskonto tuottaa ongelmia.

Olen sunnimuslími ja pohjoisesta kotoisin enkä voi turvallisesti mennä etelään, lisää Albarode.

Irakissa olisin joutunut maksamaan ihmissalakuljettajille matkasta Suomeen 12 000 euroa, koska tänne on pitkä matka. Matkustin sen sijaan ensin Turkkiin, jonne pääsin 7000 eurolla. Jokaiselle maalle on oma hintansa. Perheelläni ei ollut tarpeeksi käteistä rahaa, joten äitini kauppasi tavaraa ja koruja, jotta saimme matkarahat kasaan. Albaroden mukaan tilanne Mosulissa on nyt hengenvaarallinen, sillä ISIS ottaa kiinni kaikki ulkona liikkuvat ja tappaa.

Kuukausi pakettiautossa

Albarode kertoo pelottavan matkan Suomeen kestäneen 30 päivää.
Kuulin toisilta irakilaisilta, kuka olisi luotettava salakuljettaja. Soitin Suomeen maanmiehelleni ja varmistin, että voi maksaa rahat turvallisesti kuljettajalle.  Suomessa asuva mies sanoi, että voin luottaa tähän kyseiseen salakuljettajaan. Hän toikin minut sitten lopulta Haaparantaan.

Albarode kertoo matkustaneensa umpipakettiauton sisällä laivalla Kreikkaan, Makedoniaan ja kävelleensä rajan yli Serbiaan.

Serbiassa jouduin välillä kävelemään viisi tuntia Unkariin, josta nousin mustan pakettiauton kyytiin. Matkan aikana minulla ei ollut aavistustakaan, missä olin. Meitä oli autossa seitsemän henkeä. Pelkäsin henkeni edestä koko matkan ajan. Pysähdyimme välillä lepäämään ja käymään suihkussa ja sitten heti takaisin autoon.




Ilta-Sanomien ja MTV3:n jutuissa on onneksi aika monta faktana esitettyä asiaa, joita on mahdollista tarkistaa että onko asia todella ollut näin. Voimme siis tehdä hieman toimittajien työtä mikä heiltä on mahdollisesti jäänyt tekemättä.


Salwanin Facebook profiili löytyy täältä https://www.facebook.com/salwan.albarode


Ilmeisesti Salwan on oikeasti lähtenyt matkalle 10.8.2015 koska silloin hän on ollut Bagdadin kansainvälisellä lentokentällä. Matka ei ole alkanut 2.8. mutta eihän tuo nyt kovin iso heitto ole.


Matka on ollut tuskaisa ja kallis. Kotimaasta pois pääsy on maksanut tuhansia euroja. Vai mitä?

Normaali Internetiä hyvin käyttävä ihminen menee matkalle lähtiessään katsomaan vaikka ebookersin tai momondon sivuille lentoja.

Siispä käymme 23.9.2015 illalla Momondo.com:ssa katsomassa paljonko mahtaa maksaa lento ensi viikolle 30.9.2015 välille Bagdad-Istanbul:


344€? No sehän on ihan kohtuu hinta. Eipä ihme sillä lento kestää vain 3h ja niitä menee non-stoppina nykyisin 2-4 päivässä.



11.8.2015 ollaan oltu Istanbulissa Esenler bussiasemalla (Esenler Bus Terminus), minne on lyhyt matka lentokentältä, reitti alle 20km.


Esenler asemalta matka on jatkunut 11.8.2015 noin 170km itään Sakaryaan (reitti). Sakarya Büyükşehir Otobus Terminali Facebook.



11.8.2015 Maantiellä 'Bursa Eskişehir Yolu' Bursa Yolu lähellä paikkaa 'Satılmışoğlu', melkein kaupungissa 'Eskişehir'.

On päästy kaupunkiin Eskişehir.

Päivitys 14.8.2015 TCDD Eskişehir Tren Garı -juna-asemalta. Matka on ilmeisesti jatkunut bussilla İzmiriin...

ja matkalla on Kütahya Otogar-bussiasema, jossa on poikettu 15.8.2015.

15.8.2015 İzmirissä on menty hotelliin Otel Vesta Fuar, İzmir



17.8.2015 edelleen hotellissa İzmirissä:

Reitti näyttää kokonaisuudessaan tällaiselta Istanbul lentokenttä - Esenler - Sakarya - Eskişehir - Kütahya - İzmir (- josta pian Lesbokselle, Kreikka):


18.8.2015 on päivitys, että on päästy Lesbos-saarelle ja paikkana on Skala Mistegnon beach. Skala Mistegnon, Lesbos, Greece.


Skala Mistegnon Apartments (hinnat ovat jossain 40€ nurkilla/yö) vaikuttaa olevan oikein mukavan näköisen lahden rannassa:



20.8.2015 taas on FaceTime kunnossa. iPhone mies kyseessäkö??? Ehkä on saatu kreikkalainen prepaid kun numero alkaa +30. Elämä alkaa taas hymyilemään.


20.8.2015 päiviteytty paikkana Midilli-Lesvos Tours & sightseeing ... Onko joutunut käymään peräti Morian kautta? Ei uskoisi.


20.8.2015 Moriasta selviämisen jälkeen on onneksi saatu vapauttavat paperit Mitilínistä (Lesbos saaren pääkaupunki):
21.8.2015 Ollaan päästy risteilemään Blue Star 2 F/b -alukseen alukseen, joka lähtee Mitilínistä ja menee Ateenaan, Piraeuksen satamaan:

21.8.2015 Piraeuksen satama, Ateena:

21.8.2015 on jaettu kuva missä varoitetaan ja kerrotaan kaikille kavereille, että ilmeisesti Euroopassa turvapaikanhakijoista on paljon ongelmia ja vastaanottopolitiikat saattavat  tiukentua... (Nyt äkkiä kaikki matkalle ketkä aikovat tulla Eurooppaan):

23.8.2015 pakomatka MTV3:n ja Ilta-Sanomien mukaan on taittunut pimeässä pakettiautossa, josta ei pääse kuin hetkeksi ulos. Onneksi päästivät ulos jossain shoppailu-paikassa.

23.8.2015 ollaan matkalla Kumanovon pohjoispuolella paikassa Kufiri Maqedoni-Serbi Local Business · Kumanovo, Macedonia. Kuvan perusteella on juuri ylitetty raja Serbian puolelle:


24.8.2015 Ušće Shopping Center, Shopping Centre · Belgrade, Serbia.


Onneksi muuten on tämä automaattinen Facebook, joka tekee päivityksiä itsestään ja ottaa ihan oikean näköisiä valokuvia jopa pimeän pakettiauton sisältä. Salwan ei nimittäin tiedä minne on joutunut Serbian jälkeen.

"Matkareitti kulki Kreikan, Makedonian ja Serbian kautta. Sen jälkeen Salwan ei tiedä mitä kautta matka eteni, sillä hän oli kuuden muun ihmisen kanssa [Serbian jälkeen siis] kolme päivää suljetussa pakettiauton tavaratilassa, jossa ei ollut ikkunoita."

Lehtijutun 3 päivää pakettiautossa Serbian jälkeen kunnes tupsahdettiin Turkuun/Suomeen ei täsmää Facebook päivityksiin 24.8.-1.9., joka näyttää 7 päivältä.


27.8.2015 ollaankin jo Simmeringissä, Itävallassa. Pysähdytty Lidlparkiin, joka on kaakkois-Wienissä. 


29.8.2015 ollaan 15km Kööpenhaminan länsipuolella Høje Taastrup-asemalla.


29.8.2015 ollaankin päästy jo Tukholmaan...


mistä on päivitys Wayne's Coffee paikasta:

Reitti Ateenasta Tukholmaan näyttää tältä (Ateena - Kumanovo, Makedonia - Belgrade, Serbia - Simmering/Wien - Høje Taastrup/Kööpenhamina - Tukholma):


1.9.2015 ollaan päästy Turkuun. Ei kyllä ole selvyyttä onko mahdettu mennä Haaparannan kautta vai olisiko laiva ollut helpompi tapa mennä Turkuun...

 7.9.2015 päivitys Laitilasta mikä täsmää myös lehdissä mainittuihin asioihin.

12.9.2015 on jaettu joku oma hurjasteluvideo kavereiden kanssa. Turvavöitä ei taida olla päällä mutta motarilla vauhtia taitaa olla 150 tai jopa päälle 200, vaikea nähdä tarkkaan. Video voi olla vanhempikin tai sitten ei. Mahtaako joku tunnistaa onko tie ja/tai maisemat Suomesta. Pääasia että on kivaa. Yritetäänkö saada heti Darwin Awardsit? Toki hän ihmetteli lehtijutuissa sitä

Hurjasteluvideo




Täsmäsiköhän nyt Facebookissa ollut reitti siihen mitä oli MTV3 ja Ilta-Sanomien 'uutisissa'...

12 kommenttia:

  1. Loistavaa! Jos asia ei olisi oikeasti näin huolestuttava kaikessa sinisilmäisyydessään olisi se varmaankin jopa hauskaa. Harmi että tämäkin tapaus varmasti lakaistaan maton alle koska tämähän on vain yksittäistapaus. Jännä että tuo pakettiautotarina toistuu vähän jokaisella. Samoin joka toinen on ollut aikaisemmin poliisi ja paennut isiksen takia. Täällä päässä vaan ei punaiset langat yhdisty - hälytyskellot ei soi - ei vaan sytytä että nyt viilataan linssiin. Jännä että eikö tälläinen selvitystyö kuuluisi turvapaikanhakijoiden haastattelijoiden tehdä. Tässäkin tapauksessa on koluttu jo puolenkymmentä eu maata ja sitten haetaan suomesta turvapaikkaa. Ihan verenpaine nousee...

    VastaaPoista
  2. Salwan on sitten poistanut profiilinsa. Varmaan joku suwakki riensi varoittamaan.

    VastaaPoista
  3. Video ei toimi,mutta alkukuva on ihan samannäköinen kuin Tampereen rautatieaseman alikulku

    VastaaPoista
  4. Kyllä on ollut rankka matka tälläkin 17..eiku 25v nuorukaisella.

    VastaaPoista
  5. Tämä joutui Sanoma konsernin sensuroimaksi:
    http://www.vauva.fi/keskustelu/4593891/ketju/salwanin_euroopan_reissu_mtv3_ilta_sanomat_vs_todellisuus

    VastaaPoista
  6. Islamin uskon mukaan on lupa valehdella vääräuskosille. Ja pyhän ummahin mukaan kaikkialle minne jalkasi astut islamin nimeen on valloitettu allahille ja valehtelu ei haittaa jos se on tehty pyhän asian vuoksi. Tarinat ois hyvä tarkastaa.

    VastaaPoista
  7. Että näin paljon uskomista meidän valtamedioihin!!!

    VastaaPoista
  8. Loistavaa että joku tutkii näitä juttuja ja julkaisee....Suurin osanäistä tulijoista on just näitä NUORIA sotaa pakoon lähteneitä pelkoperseitä....Moni vetoaa että on liian vaarallinen matka vaimolle&lapsille ? No sinne sotaanko ne on turvallista jättää ? Kyllä OIKEA ISÄ ottaa vaimon&lapset mukaansa EI JÄTÄ sinne. Onhan siinä aina se mahdollisuus että selviivät KOKO PERHE turvallisimpaan paikkaan.

    VastaaPoista
  9. Niinkuin tuossa jo on kerrottu: muslimi saa valehdella vääräuskoisille miten paljon haluaa eikä tee syntiä uskontonsa mukaan.

    Itsemurhaa tekee Suomi ja muut länsimaat. Omat lapset jätetään kasvattamatta ja niiden aviottomat vauvat tapetaan kohtuun.. ja tunkeutujat saavat lisääntyä mielinmäärin meidän verorahoillamme.

    Itsenäinen Suomi 2017 satavuotias? näinköhän sitä päivää näemme, sisällissota todennäköinen vaihtoehto.

    VastaaPoista
  10. vittuun nuo mutiaiset saatanan paskat

    VastaaPoista
  11. Sanoma-konsernin sivusto jatkaa sensurointia:
    http://www.vauva.fi/keskustelu/4599505/ketju/mtv_ja_iltasanomat_taas_kiinni_valehtelusta

    VastaaPoista